Kaunokirjoitus ja eläkeläispukeutujat

Muutaman vuoden kuluttua kouluissa ei enää harjoitella kaunokirjoitusta, uutisoivat ainakin Yle, Hesari ja Savon Sanomat tällä viikolla.

Missä olivat lööpit siitä, että nyt meiltä viedään koukerot ja kauniit vihot? Iltapäivälehdethän ovat kunnostautuneet kaikenlaisilla ruokaan liittyvillä kriiseillä, kuten kuuluisalla uutisella lörtsystä, jota ei saisi sanoa enää lörtsyksi. En ole kotoisin lörtsyseudulta, joten olen varmaan jäävi, mutta mielestäni lörtsy on kopioitu ja litistetty versio lihapiirakasta.

Itse ainakin ensimmäiseksi kauhistuin kaunokirjoitusuutisesta mielensäpahoittajan tyyliin: Kuinka tässä nyt käy hienomotoriikalle, muistiinpanoille, maailman hahmottamiselle ja ylipäätään kaikelle. Lapsen elämältä menee pohja ja turvallinen kivijalka.

Selkärankareaktion jälkeen olin onnellinen viisaasta päätöksestä. Lapsieni ei enää tarvitse opetella kaunokirjoituksen pikkutarkkaa hinkkaamista. Muistatko esimerkiksi kuinka lauseen keskellä olevat r- tai v-kirjaimet kirjoitetaan oikeaoppisesti?

Pikkutarkka nipotus kuului ainakin minun ala-asteaikanani oleellisena osana koulunkäyntiin: käsityöt harsittiin käsin ja vihkoihin piirrettiin marginaalit. Marginaalien tekeminen oli jo kouluaikana mielestäni järjetöntä, jonkun tarkemman tyypin mielestä varmaan ihanaa.

Nykykoulu on toista maata tai niin ainakin haluan uskoa.

80-luvulla ei ainakaan maalaiskoulussa olisi tullut mieleenkään, että kinestettiisille oppijoille olisi annettu penkille tasapainopallot, joiden päällä voi hytkyä. Nykyisin sellaisia on kuulemma käytössä luokassa useallakin oppilaalla. 

Pari viikkoa sitten olin pudottaa silmät päästäni, kun yläasteen opettaja pumppasi ilmaa suureen hyppypatjaan läheisellä liikuntahallilla. Koululaisten jumpparata oli jotain muuta kuin meidän tamburiinin tahtiin tehty askel-askel-hyppy -liikunta.

Suurin odotuksin odottelenkin lapseni koulun alkamista parin vuoden kuluttua.

Kaunokirjoituksen sijaan koulussa opetetaan pian näppäintaitoja. Se onkin fiksua. Itsehän en yläasteella mennyt konekirjoitukseen, koska tietävänä teininä ajattelin, että se on aine, jota vain potentiaalisten sihteerien kannattaa opetella. Kuinka väärässä taas olinkaan.

Päätöksen taustalla oli se, että olin nähnyt vilauksen konekirjoitustunnista, jossa oppilaat istuivat sähkökirjoituskoneiden takana A4-lappu näppäimistön päällä ja tekivät tehtäviä. Se ei ollut innostava näky.

Toisaalta olin tuolloin varma myös siitä, ettei lukiossa kannata lukea pitkää matematiikkaa, koska en todellakaan halua mihinkään sellaiseen ammattiin, jossa siitä olisi hyötyä. Nykyisin esimerkiksi lääkärinä olisi tietty tosi kurjaa.

Toivonkin kovasti, että myös opinto-ohjaukselle olisi tapahtunut jotain kouluaikojeni jälkeen.

Päivän havainto nro 1:

Oletteko nähneet säänmukaisesti pukeutuneita yli 65-vuotiaita miehiä?

Ainakin leikkipuistossa liikkuessa ja lähipiiriä seuratessa näyttää siltä, että eläkeläispapan/vaarin/ukin perusvarustus hyisessä, sateisessa säässä on lippalakki, kangashousut, pikkutakki ja pikkukengät. Kun papat ovat seisoskelleet reilun tunnin lapsenlapsen vieressä hiekkalaatikolla alkavat nenät punoittaa melkoisesti. 

Hienoa joka tapauksessa, että seisoskelevat. Markkinoijalle tässä uudessa hiekkalaaatikonvierusryhmässä 

voisi olla hyvä paikka myydä kuoriasuja, muutosvastarinta vaan voinee olla melkoinen.

Enää pitää vain selittää lapselle, miksei lipppis ole syys/talvihattu, kun papallakin on?