Kodinhoitajat vaihtuivat isiin

Kuopion murheellisten lastensurmien jälkeen on julkisuudessa keskusteltu kovasti kodinhoitajista. Hesarin tällä viikolla ilmestyneen jutun mukaan kunnat luopuivat kodinhoitajista 1990-luvulla säästösyistä. 

Aiemmin kodinhoitajan sai helposti kotiin auttamaan arjen töissä. Äitini muistelee edelleen, lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen, sitä kuinka kunnan kodinhoitaja tuli auttamaan häntä sektion jälkeen. Oli kuulemma hienoa, kun joku teki ruokaa pakkaseen, siivosi kodin ja hoiti sen tehokkaasti ja taitavasti.

Kodinhoitajakeskustelussa on unohdettu lähes tyystin se, että kodinhoitajien palveluiden vähentymisen jälkeen ovat tulleet isyyslomat. Nythän isillä on mahdollisuus pitää ainakin pari viikkoa vapaata heti vauvan synnyttyä ja myöhemmin reilu kuukausi.

Ovatko päättäjät perustelleet itselleen kodinhoitajista luopumisen sillä, että isän läsnäolo korvaa kodinhoitajan? Kyllähän kaksi vanhempaa hoitaa vauvan ja kodin.

Meillä kotona ja lähipiirissäni näin onkin, mutta se ei ole koko totuus. Edelleen tutkimusten ja esimerkiksi oman facebook-ryhmäseurantani perusteella monessa kodissa äidillä on päävastuu lapsista ja kodista. Äidin vastuu kotiasioista voi olla niin totaalista, että jossain vaiheessa väsyy väistämättä.

Monessa kodissa isä esimerkiksi rakentaa taloa, urheilee, pelaa tietokoneella, korjaa autoa tai tekee töitä eikä aikaa riitä lasten tai kodin hoitamiseen.

Vaikka ajatus tasa-arvosta ja isien vastuun kasvattamisesta on hieno ja hoivavastuuta tulee jakaa tasaisemmin, tasa-arvo ei vielä toteudu jokaisessa perheessä.

Helposti kotiin saatava kodinhoitaja voisi pelastaa äidin tai isän uupumiselta ja siisti koti, leikitetyt lapset ja ruuat pakkasessa voisivat antaa uusia voimia.

Ainakin meillä se, että mummo käy ainakin kerran viikossa leikkimässä lasten kanssa tai hoitamassa lapsia ja kehumassa lastemme ihanuutta, on lisännyt valtavasti omia voimavarojani vanhempana. Epäilen, että ilman tuota arjen apua en olisi uskaltanut edes haaveilla kolmannesta lapsesta.

Olen miettinyt luovuttiinko kodinhoitajista paitsi säästösyistä, myös siksi, että haluttiin päästä lopullisesti eroon ”piioista”? Onko kotona tehty työ liian näkymätöntä ja arvotonta eivätkä päättäjät ymmärrä sen kuormittavuutta.