sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kakkaa retrokuosissa

Aloimme käyttää kestovaippoja esikoisellamme, koska olin nähnyt ystäväni käyttävän kestoja omalla vauvallaan. Homma vaikutti simppeliltä ja fiksulta: ei tarvitse kantaa vaippapaketteja kaupasta kotiin ja kotoa roskikseen. Jätteen määrä vähenee ja rahaa säästyy.

Minua ei pätkääkään kiinnostanut perehtyä hyvin monimutkaiselta vaikuttaviin ohjeisiin kestovaipoista, vaan pyysin kaveriltani listan vaipoista, joita he käyttävät ja tilasin samat tuotteet.

Pärjäsimme ensimmäisen lapsen kanssa niillä mainiosti ja toiselle ostimme muutaman uudenlaisen vaipan. Pitkään kuvittelin, että sellaista se kestojen käyttö on, kuten varmaan monella onkin.



Sittemmin on selvinnyt, että hommaan voi suhtautua monella muullakin tavalla. Teinkin listan kestovaippailijoiden alaryhmistä. Ryhmittely on kärjistävä, mutta tehty kaikella rakkaudella. Itsenikin sieltä löydän.

Kirjoitus on saanut inspiraatiota Facebookin Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon -ryhmän seuraamisesta.

Hurahtajat. Hurahtaja rakastaa retrokuoseja ja niitä myös vaippakaappi pullottaa. Hurahduksesta kertoo se, että yhdellä lapsella erilaisia vaippoja saattaa olla satakunta, kaikkia ei ehdi koskaan käyttää. Hurahtaja ihailee, kuvaa ja silittelee kuosivaippojaan pitkin päivää. Hän kyttää fb-kirppiksillä juuri sitä himotuinta kuosia ja on valmis maksamaan siitä liian paljon, koska ”täähän on mun harrastus ja se saakin maksaa”. Jos ihania kuoseja ei vielä ole tarpeeksi, hurahtaja tilaa tutulta ompelijalta vaipan unelmakuosillaan. Rankimmin hurahtaneilla myös vaippojen imut eli se osa, joka on vaipan sisällä imemässä sitä itseään ovat unelmakuosisia. Hurahtajalle tehokas tahranpoisto on tärkeää, koska kuosi ei saa kärsiä.

Hifistelijät. Hifistelijän vauvan vaippa ei falskaa eikä vaippaämpäri haise. Jokaisessa vaipassa on sille optimaalisesti mitoitettu imu, jossa on tarkasti testattu yhdistelmä kulloinkin tarvittavia imukerroksia: nopeaa tai hidasta imua. Hifistelijä testaa kymmeniä vaippoja löytääkseen juuri sen omalle vauvalleen täydellisesti istuvan vaipan, joka on tarpeeksi tiukka reisistä ja vyötäröstä, mutta ei kuitenkaan purista liikaa. Kun lapsi kasvaa, hifistelijä käy kymmenien vaippojen ja imujen kierroksen läpi uudelleen ja uudelleen. Toimiva yövaippa on hifistelijän kovin haaste, siitä on saatava loistavasti imevä, täydellisesti istuva ja mahdollisimman ohut paketti. Vaippojen säilytystä varten hifistelijä on hankkinut roskis-pussukka -yhdistelmän, joka pitää hajut loitolla ja kädet pissattomina, kun hifistelijä siirtää vaipat säilytyksestä pesukoneeseen.

Tiedostajat. Tiedostajan vaipat ovat luonnonmateriaalia ja kotimaisia. Niissä ei ole missään vaiheessa käytetty kemikaaleja ja tiedostaja pesee ne mahdollisimman luonnonmukaisilla pesuaineilla, kuten pesupähkinöillä. Tiedostajalle kestovaippojen käyttö on osa luonnonmukaisen elämän projektia, johon kuuluu hiusten peseminen pelkällä vedellä, kuukupin käyttäminen sekä rokotteiden, lääkkeiden, lisäaineiden ja kemikaalien välttäminen.


Säästäväiset. Säästäväinen kokee suurta mielihyvää kestovaippojen tuomasta rahansäästöstä kertakäyttövaippoihin verrattuna. Säästäväinen ostaa vaipat käytettyinä ja tietää kytätä kirppareilla etenkin äitiyspakkauksen vaippoja, joita löytää puoli-ilmaiseksi. Halpoja löytöjään säästäväinen jaksaa hehkuttaa kavereilleen viikkokausia. Säästäväinen tietää mitä tehdä kuluneille pyyhkeille, koska hän tekee niistä ilmaisia imuja kestovaippoihin.


TSI eli tee se itse -ihmiset. TSI-tyypeissä on hurahtajia ja säästäväisiä, mutta edellisistä ryhmistä heidät erottaa se, että he värkkäävät vaipat itse. TSI:t jaksavat vertailla villalankojen paksuutta ja imukykyä ja kutoa eri mallisia villahousuja lapsilleen.
Osa TSI-tyypeistä vertailee kaavoja ja kankaita, koska he ompelevat vauvoilleen taskuvaippoja ja all in one -vaippoja. TSI:n onnenpäivä on, kun vaippakaappi on täynnä itsetehtyjä, toimivia ja edullisia vaippoja. Joka kerta vaippaa vaihtaessaan TSI saa ajatella, että nämä olen itse tehnyt, vauvan ja sen vaipat.


Suurpiirteiset. Suurpiirteiset pitävät kestovaippojen käyttöä fiksuna, mutta eivät jaksa perehtyä siihen kovin tarkasti. Heille on aivan sama millainen kuosi vauvan housujen alla on eikä heitä haittaa vaikka vaippa silloin tällöin (tai useamminkin) vuotaa vähän reisistä. Suurpiirteiset eivät edes tiedä, että on olemassa erilaisia kestovaippoja kuin heidän automarketista ostamansa. Suurpiirteiset säilyttävät likaisia vaippoja avonaisessa astiassa. Vaikka vaipat haisevat, suurpiirteinen ajattelee, ettei hajua tarvitse kärsiä kuin noin kolme vuotta. Suurpiirteinen tietää missä pesulämpötilassa vaipat pitää pestä eikä huuhteluainetta saa käyttää. Pesuaineeksi kelpaa se, mikä kulloinkin sattuu kaupasta mukaan tulemaan. Matkoilla suurpiirteinen käyttää kertakäyttövaippoja.


7 kommenttia:

  1. Tirsk! Miä olen varmaan matkalla suurpiirteisestä hurahtaneeksi hifistelijäksi... =D

    VastaaPoista
  2. Vähän huippu! Täytyy aamukahvilla lukea vielä uudestaan jos saisi motivaatiota ladata tuon vaippapyykin tuosta olkkarista :DD

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Mikä tahansa mikä lisää motivaatiota on hyvästä. Nimim. Viisi ja puoli vuotta vaippapyykkiä ja ainakin kaksi vuotta edessäpäin.

    VastaaPoista
  4. Hauska! :D Ite taidan olla enimmäkseen suurpiirteinen, vaikka matkoillaki kestoillaan, mut varmaan löytyy vähän säästäväisen vikaa myös... Oon välillä ottanu stressiä, kun en osaa olla tommonen tiedostavainen, mut tää teksti siä kyllä ajatteleen, et onhan meitä kestoilijoita moneen junaan, eikä kaikkien tarvi tehä samalla lailla. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä juttu! :) T. Suurpiirteinen säästäväinen

    VastaaPoista
  6. Hih, tää oli ihan loistava! Mä en vielä ole ihan TSI, vaikka haluaisin olla, mutta tää kohta oli ihan timanttinen: "Joka kerta vaippaa vaihtaessaan TSI saa ajatella, että nämä olen itse tehnyt, vauvan ja sen vaipat." :D

    Linkitin tämän myös oman blogini tähän postaukseen: http://puheliasmoppi.blogspot.fi/2014/11/nain-se-homma-etenee-vastasyntynyt-ja.html

    VastaaPoista